Lapinlahtelaista ratsastustoimintaa jo yli 15 vuotta

            Lapinlahden Ratsastusseura perustettiin lokakuussa 1995 vastaamaan alkavan ratsastustoiminnan järjestämisestä. Nerkoon tallissa piti ratsastuskoulua Irma Väisänen ja ratsastusseuraa tarvittiin kilpailutoiminnan aloittamiseksi. Talli oli tuolloin vielä Lapinlahden hevosseuran omistuksessa ja uusi ratsastusseura lunasti kiinteistön itselleen ja talliyrittäjä tuli ratsastusseuralle vuokralaiseksi. Hyvin nopeasti alkoi itää ajatus oman maneesin rakentamisesta, koska tavoitteelliseen ratsastusharrastukseen ulkokenttä asetti hyvin paljon rajoitteita.   Maneesi valmistuikin 1997, jolloin ratsastusolosuhteet nousivat kokonaan uudelle tasolle.

            Talliyrittäjänä Irman Jälkeen oli pitkään Arja Huttunen. Ratsastajakunta vakiintui, ratsastustunneilla kävi paljon innokkaita harrastajia ja muutamat tavoitteellisemmat hankkivat omia kilpahevosiakin aluetason kilparatsastukseen. Ratsastajat osallistuivat alue- ja kansallisenkin tason kilpailuihin ja omalla tallilla järjestettiin kilpailuja ja valmennusta koulu- ja esteratsastuksessa. Tallin takana olevaan metsikköön raivattiin maastoratalenkki ja sinne rakennettiin muutamia pieniä harjoittelumaastoesteitä, mm hauta ja vesieste. Lapinlahden kunnan ylläpitämää Paavon Polku-retkeilyreittiä kunnostettiin Nerkoon osalta hevosille sopivammaksi rakentamalla soiselle paikalle kiertoreittiä ja vahvistamalla ojien ylityspaikkojen puusiltoja.   Arjan aikaan Lapinlahden ratsastusseuraa edustivat kansallisissa ja aluekilpailuissa mm Mari Korhonen, Henna-Riikka Väisänen, Hanne Laalo ja Miia Korhonen.

             Arja jatkoi hevoshommiin Kuopioon ja Nerkoolle talliyrittäjiksi tulivat Enni ja Paavo Huttunen. Ratsastuskoulutoiminta jatkui vilkkaana ja kilparatsastustoiminta oli myös vilkasta. Seuratason kilpailuja pidettiin koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa ja aluetasolla oli jo vakiintuneet päivät koulu ja esteratsastuskilpailuille ja kenttäratsastuksessa parien seura- ja yksien aluekilpailuiden jälkeen järjestimme aluemestaruuskilpailut vuonna 2002.   Kenttäratsastukseen saimme käyttöön hiekkamontun alueen, jonne sai hyvin radalle pituutta ja sopivasti korkeuseroja. Paavo rakensi sinne vesiesteenkin. Hiekkamontun pohja oli loistava ja pysyi ratsastuskunnossa helposti koko kauden alkukeväästä myöhälle syksyyn.   Myös aluevalmennuksiin hyödynnettiin maastoesteitä ja niinpä kenttärenkaan aluevalmennukset järjestettiin monesti Nerkoolla.   Ennin ja Paavon lisäksi alue- ja kansallisissa kilpailuissa kisasivat mm Mari Korhonen, Henna-Riikka Väisänen, Anniina Väisänen, Hanna Kääriäinen, Taina Kääriäinen, Miia Tallgren, Mari Väisänen ja Jenni Kasurinen.

            Paavo ja Enni muuttivat Lapinlahden Horsmanmäkeen pitämään Paavon kotitilaa Purolaa ja Nerkoon talliin tulivat Tero ja Sari Kortelainen Nurmeksesta ratsastuskouluyrittäjiksi. Tallista tuli Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ratsastuskoulu ja toiminta jatkui Nerkoon Ratsastuskoulu-nimellä. Toiminta jatkui edelleen vilkkaana, Tero oli asiakkaiden parissa pidetty opettaja. Valmennustoimintaa järjestettiin koulu- ja esteratsastuksessa ja seura- ja aluekisajärjestäminen jatkui edelleen. Yhdet kenttäkisat aluetasolla pidettiin myös Teron aikaan. Lisäksi seuramme toimintaan tuli uusi aluevaltaus, kun lainasimme kenttää ja maneesia lännenratsastajille ja Nerkoolla järjestettiin lännenratsastuskilpailut.  Seuraa edustivat alue- ja kansallisissa kilpailuissa mm Tero Kortelainen, Mari Väisänen, Miia Tallgren, Jenni Kasurinen ja Jemina Hynynen.

            Tero ja Sari palasivat Nurmekseen v. 2007 syksyllä ja talliin yrittäjäksi tuli Old Hill Ranch Iisalmesta. Ratsastuskoulutoiminta jatkui, mutta lajiksi vaihtui lännenratsatsus. Tallinpitäjä Maria Astikainen oli todella pidetty opettaja ja monet vanhat Nerkoolla kävijät vaihtoivatkin lajia lännenratsastukseen. Maria oli avarakatseinen talliyrittäjä ja valmennustoiminta jatkui sekä koulu- että esteratsastuksessa lännenratsastuksen ohella. Kilpailutoiminta hiukan hiipui, aluekisoista luovuttiin koulu- ja esteratsastuksen osalta ja jatkettiin seurakilpailuina. Lännenratsastuksessa järjestimme isot kilpailut seura-, alue- ja kansallisine luokkineen.

            Maria muutti Nerkoolta pois kesällä 2009 ja talliyrittäjäksi tuli Tiina Kajanuksen pitämä Nerkoon Ratsastuskoulu Oy. Tallitoiminnassa palattiin koulu- ja esteratsastuksen pariin. Valmennustoimintaa ja seurakilpailuja järjestettiin molemmissa lajeissa. Kesällä 2009 pidettiin Nerkoolla kaksipäiväiset aluekouluratsastuskilpailut. Ratsastuskoulun asiakkaina oli paljon aikuisratsastajia.

            Kevättalvella 2010 Tiina luopui ratsastuskoulutoiminnasta ja muutti pois Lapinlahdelta ja paluun Nerkoolle teki Enni Huttunen. Ratsastuskoulu jatkoi nyt Nerkoon Ratsutalli-nimellä ja lajeina pysyivät koulu- ja esteratsastus lisättynä kenttäratsastuksella. Enni on Nerkoon yrittäjänä toistaiseksi ja seurankin toiminta on taas vilkastunut ja uusia innokkaita ratsastajia on tullut mukaan toimintaan. Seurakilpailuja järjestetään koulu- ja esteratsastuksessa ja valmennusryhmät ovat myös olleet suosittuja molemmissa lajeissa.

 
© NettiTieto Oy